DE  /  ENG /  RUS

Monilukutaitoa museoista

  

Monilukutaitoa museoista

  

Hei!

Hienoa, että tulit tutustumaan Monilukutaitoa museoista -hankkeeseemme!

Minä olen Essi Turvala, ja työskentelen hankkeessa museolehtorina. Olen koulutukseltani historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja. Aiemmin olen työskennellyt esimerkiksi erityisopettajana.

Olen aloittanut Monilukutaitoa museoista -hankkeen työstämisen tutustumalla Museo Militarian kokoelmiin ja monipuolisiin arkistoaineistoihin. Niiden kätköistä on löytynyt yhtä jos toista mielenkiintoista: valokuvia, päiväkirjoja, hevosenhoito-oppaita, kirjeitä, vanhoja leikkikaluja…

Monilukutaitoa museoista -hanke pyrkii peruskoululaisten lukuinnon herättelemiseen ja lukutaidon kehittämiseen monipuolisesti. Elämme informaatioyhteiskunnassa, jossa erilaista informaatiota piisaa, ja se on helposti saatavilla. On tärkeä harjoitella lukemansa ymmärtämistä ja oppia esimerkiksi arvioimaan luetun tiedon paikkansapitävyyttä.

Suomalaisnuorten lukutaito

Vuoden 2018 PISA-tutkimusten perusteella suomalaisnuorten lukutaito on edelleen hyvällä tasolla. Suunta on kuitenkin ollut laskujohteinen vuodesta 2006 lähtien. Heikoimpien lukijoiden osuus on kasvanut huolestuttavasti; se oli viimeisimmässä tutkimuksessa yli 5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2009.

Sukupuolten välinen ero lukutaidossa oli Suomessa OECD-maiden suurin, 52 pistettä tyttöjen hyväksi. Keskimäärin OECD-maissa tämä ero oli 30 pistettä. Lukuinnon kannalta PISA-tulokset kertoivat karua kieltä. Jopa 63 prosenttia pojista kertoi lukevansa vain, jos on pakko. Tytöistäkin näin kertoi ajattelevansa 39 prosenttia.

PISA-tutkimuksissa testattavat nuoret ovat 15-vuotiaita. Lisää PISA-tuloksista voit lukea Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisusta osoitteesta: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161922/Pisa18-ensituloksia.pdf.

Mitä teemme Monilukutaitoa museoista -hankkeessa?

Hankkeessa käytämme Museo Militarian ja Panssarimuseon kokoelmien monipuolisia aineistoja apuna lukemisen taitojen harjoittelussa. Oppilaat pääsevät tutustumaan aineistoihin ennakkotehtävissä koulussa   sekä museoiden oppimiskokonaisuuksissa.

Olen pyrkinyt valitsemaan sellaisia aineistoja, jotka ovat keskenään erilaisia ja historiallisesti kiinnostavia. Niiden pohjalta harjoittelemme tulkitsemaan, kirjoittamaan ja keskustelemaan.

Lukuinnon herättelyä varten hankkeeseen on suunniteltu myös lukemiseen kannustavaa pelillistä osuutta.

Hankkeen päättyminen

Monilukutaitoa museoista -hanke päättyi vuoden 2021 lopussa. Hankkeessa valmistuneet monilukutaitoon liittyvät sisällöt ja pakopelit kuuluvat molempien hankemuseoiden palvelutarjontaan.

Ota yhteyttä museoihin lisätiedon saamiseksi: asiakaspalvelu@museomilitaria.fi, toimisto@panssarimuseo.fi